Neulanreikäkamera on siitä kiinnostava että se toimii kuten silmä. Pienestä reistä saapuva valo – kohde – heijastuu peilikuvana tasolle. Silmässä on toki linssi, joten neulanreikäkamera on yksinkertaisempi.
Mikäli kiinnostaa testata neulanreikäkameraa ja analogisia valokuvamenetelmiä, sen voi kohtuuhelposti rakentaa tulitikkurasiasta ja muutamasta muusta tarvikkeesta. Kuvat syntyvät filmille, jota voi myös itse rullata eli ottaa usean kuvan. Filmin voi sitten kehittää liikkeessä tai itse. Filmi digitoidaan joko filmiskannerilla tai kuvaamalla se valoa tai valopöytää vasten – Filmin voi laittaa vaikkapa tabletin päälle, jossa on valkoinen ruutu ja kuvata ylhäältä päin kännykän kameralla.
Tässä toki on tietynlainen kysymys, että miksi sitä kuvaa ei ottaisi suoraan kännykällä, mutta, mutta.
Olen itse valmistanut tällaisen kameran kaksi kertaa vuosien saatossa ja kyllähän siinä saa olla tarkkana ja valotusajat ovat aina yllätyksiä. Mutta projekti on kuitenkin varsin mukava tehtävä.
Oheisella videolla esitellään valmistusprosessi – How to build a pinhole camera:
Kahdelta sivustolta löytyy toiset ohjeet:
– How To Build a Matchbox Pinhole Camera
– DIY: Make a Pinhole Camera Out of a Matchbox
Vielä se varoituksen sana, että projekti vaatii onnistuakseen huolellisuutta sekä kärsivällisyyttä. Ja joskus käy niinkin että ensimmäisellä kerralla kuvat onnistuu ja toisella ei. Tämä on omasta kokemuksesta. Mutta hyvin on jäänyt muistiin että tällaisia on tullut tehtyä!
Lähde: Petapixel – How To Make Your Own Pinhole Camera With a Matchbox or ILC
Vastaa